Eroon itsesyytöksistä

  • Posted on: 13 May 2016
  • By: Marja

SEURAA MARJAN MATKAA ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN TIELLÄ

Kun asiaa ei voi muuttaa

Maailmassa on kahdenlaisia asioita. Niitä joita voi muuttaa ja niitä joita ei voi. Pulmatilanteen kohdatessa olen yrittänyt opetella toimintamallia, jossa teen pika-analyysin asian laadusta. Jos asian voi muuttaa muutan sen, jos ei voi, pyrin hyväksymään asian niin nopeasti kuin mahdollista. Mitä nopeammin hyväksyn asian jota en voi muuttaa, sitä helpompaa minun on mennä tästä vastoinkäymisestä yli. 

Kun tekee harvakseltaan asioita, matkustaa vaikka, niin onnistuu aivan varmasti sotkemaan jonkun osa-alueen perinpohjin. Viimeksi tällainen isompi sössiminen tapahtui keväisellä matkallamme Berliiniin. Olin buukannut meille halvat lennot ja ajattelin etä nythän tämä menee kivasti. Lähtöselvityksessä meille kerrottiin, että en ollut kirjannut matkatavaroita varauksen yhteydessä ja joudumme siksi maksamaan matkatavaroista 60e/laukku eli 120e ylimääräistä. Se niistä halvoista lennoista. 

Harmitti aivan hirvittävästi. Järjettömät itsesyytökset vyöryivät ylitseni. Miten saatankaan olla niin tyhmä etten suoriudu alkeellisimmistakaan asioista. Tätä sättimistä kesti ehkä vartin, kunnes aloin ymmärtää että en voi enää asialle mitään. Järki sanoi, että se meni jo, en pysty enää muuttamaan sitä. Tajusin järjen tasolla että nyt on se paikka jossa valitsen miten ison osan lomastani tämä harmi pilaa. Harmin tunnetta ei vaan ole kovin helppo poistaa vaikka järki sanoisi mitä hyvänsä. 

Sitten muistin Marin opettaman mindfulness -harjoituksen. Päätin kokeilla sitä. Istuin kahvilassa ja katselin ohikulkijoita. Valitsin heistä satunnaisen miehen, joka käveli ohitseni terminaalin käytävällä. Tiputin harmini miehen taskuun.

Mies jatkoi kävelyään, hänen polvensa eivät notkahtaneet, hänen otsansa juonteet eivät syventyneet, vaikka pudotin hänen taskuunsa järkälemäisen synkän ajatuksen. Hän jatkoi määrätietoisin askelin kävelyään kohti omaa porttiaan ja kuljetti murheeni mukanaan maahan jota en saa koskaan tietää. 

Samalla hetkellä jolloin siirsin ajatuksen hänen taskuunsa, minua alkoi hymyilyttää. Siellä se menee. En saa sitä enää koskaan takaisin. Olin osannut luopua harmista nopeammin kuin ikinä aiemmin tätä ennen ja ymmärsin, että juuri näin yksinkertaista on tunne-elämän keventäminen ja mielenrauhan vastaan ottaminen. Riittää että huomioin tunteen, annan sen olla sellainen kuin se on ja sitten annan sen mennä pois. Äärimmäisen helppoa, eikö vaan.  :-)

-Marja